Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun kärjessä Aktia

Tammikuun loppupuolella markkinat palautuivat hieman tammikuun alun markkinarytinästä. TOP-osakekorimme nousivat myös indeksien mukana.

Sami Väänänen
Sami Väänänen

Tammikuun loppupuolella markkinat palautuivat hieman tammikuun alun markkinarytinästä. TOP-osakekorimme nousivat myös indeksien mukana.

Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun TOP-osakkeet

Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun kärkikolmikossa on tällä kertaa toisistaan poikkeava poppoo. Kärkeä pitää Aktian A-osake, joka saa hyvät pisteet lähes kaikilta osa-alueilta. Kokonaisriskisyydestä Aktia saa täyden kympin arvosanan. Osakkeen riski on siten keskimääräistä matalampi ja osake soveltuu riskinkarttajasijoittajalle. TOP viiden joukossa on yhä aiemmin kärkisijaa pitänyt Technopolis. Uusina kilpakumppaneina top kolmen sakissa on Kemira ja TeliaSonera. Pörssirytinästä kärsinyt syklinen UPM-Kymmene on tehnyt paluuta takaisin kärkijoukkoon.

TOP-osakkeiden tuottokehitys

Suomalaisten osakkeiden valintatyökalun tavoitteena on antaa suomalaisille osakesijoittajille ideoita siihen, mihin Suomi-osakkeisiin sijoittaa. Vertailua voi tehdä joko kokonaispisteiden perusteella tai yhtiöiden eri ominaisuuksien perusteella.

Alla olevassa kuvaajassa on esitetty työkalun perusteella parhaimpien osakkeiden ja yleisindeksien kehitykset kesäkuun 2014 alusta lähtien. Tuottoeroa TOP-salkkujen hyväksi on syntynyt merkittävästi.

  • Parhaiden osakkeiden korit (TOP 5, 10 ja 15) ovat tuottaneet selvästi (+39,6 % / +29,0 % / +28,0 %) indeksejä enemmän.
  • Seurannan aikana suuryhtiöt ovat tuottaneet 13,3 %, keskisuuret 21,6 % ja pienet 30,6 %.

20160201-suomiosakkeet-tuottokehitys

TOP 10-osakkeiden ja indeksien kehitys tammikuussa

Indeksit, sekä myös TOP-salkkumme tulivat rytinällä alas tammikuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Helmikuun alkuun mennessä kuitenkin markkinat palautuivat osittain pessimismistään. Keskimäärin indeksit ja top-salkkumme nousivat noin 3,7 %. Selvästi eniten nousi pienten yhtiöiden indeksi, joka nousi jopa huimat 5,9 %.  Suurten yhtiöiden HEX25-indeksi on tammikuun jälkimmäisellä puoliskolla noussut myös hyvin: +4,8 %. Kaikki mallisalkkumme nousivat maltillisemmin kuin indeksit: TOP 5 -osakekorimme nousi 1,9 %, TOP 10 korimme nousi: 2,3 % ja TOP 15 korimme nousi 3,4 %.

Edellinen TOP 10-lista (per 31.1.2016) ja osakkeiden kehitys tammikuun loppupuolella 15.1.-31.1.2016

20160201-suomiosakkeet-sivulle

Tuotot TOP-salkuille on laskettu tasapainotettuna keskiarvona päivän päätöskursseista. Tuotot on indeksoitu alussa indeksipisteeseen 100. Tuottoja ei ole rasitettu kaupankäyntikuluilla tai mahdollisilla verovaikutuksilla. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Top-Bottom-listat perustuvat Sijoittaja.fin jäsenille tarkoitettuun osakevalintatyökaluun, joka on yli kymmenen vuoden kehitystyön tulos. Se pohjautuu akateemisen ja investointipankkien tutkimustiedon sekä käytännön salkunhoitokokemuksen hyödyntämiseen. Hyödynnämme työkalua aktiivisesti myös omassa varainhoidossamme. Tuottojen laskennan ja Osakevalintatyökalun listan päivitystiheys on kaksi viikkoa alkaen 1.6.2014.

Sinua voisi kiinnostaa
Tekoälyuutiset: GPT-4 ei ole enää paras
Viikon osinko-osake: Wulff Groupin osakkeella 5,8 prosentin osinkotuotto
parhaat osakkeet
Parhaat osinko-osakkeet Suomesta
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat