Kempowerin First North yleisöanti käynnissä

Retail-jättien tulokset. Mikä oli paras: Walmart, Home Depot vai Target?

Jälleenmyynnin isot nimet Walmart, Home Depot ja Target onnistuivat kaikki ylittämään analyytikoiden ennusteet. Kuitenkin vain yhden yhtiön tulos miellytti sijoittajia.

Julkaistu: 18.11.2021 Kirjoittaja:

Home Depot kansainvälinen sijoittaminen osakkeet sijoitusideat Target tulokset Walmart

Retail-jättien tulokset

Jälleenmyynnin suurimmat yhtiöt Walmart, Home Depot ja Target onnistuivat kaikki ylittämään analyytikoiden ennusteet. Vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä selvästi parhaiten pärjäsi Home Depot, kun taas heikoin tulos oli Walmartilla, jonka liikevoitto jäi pahasti alle vertailukauden.

Olemme kirjoittaneet inflaation vaikutuksesta yritysten tuloksiin. Inflaatio rokottaa etenkin kulutussektorin ja teollisuussektorin yhtiöitä. Kustannusten nousu näkyi voimakkaimmin Walmartilla, joka ei halunnut siirtää kaikkia kustannusten nousuja hintoihin.

Taulukko Wal-Martin, Home Depotin ja Targetin taloudellisista luvuista.

Walmartin liikevoitto romahti alle vertailukauden

Liikevaihdon perusteella maailman suurimman yhtiön, Walmartin kolmannen neljänneksen tulos oli positiivinen. Yhtiön liikevaihto ylitti analyytikoiden ennusteen, mutta kasvua vuoden takaisesta vertailukaudesta ei syntynyt kuin 4 %. Kehitys on kuitenkin oikealla polulla, sillä vuoden toisella kvartaalilla Walmart ylsi vain 2,4 % liikevaihdon kasvuun. Myös kannattavuuden suhteen Q3 oli Walmartille suotuisa, sillä yhtiön operatiivinen tulos ja osakekohtainen tulos ylittivät analyytikoiden ennusteet. Walmartin liiketulos kuitenkin jäi pahasti alle edellisvuoden tason, ollen vain 3,1 miljardia dollaria (vertailukausi: 5,1 miljrd.$).

Walmartin tulokseen vaikutti vaihvasti kiihtyvä inflaatio. Alati nousevien hintojen markkinassa aina edullisiin hintoihin tähtäävä Walmart erottui selvästi kuluttajalle edukseen. Yhtiön toimitusjohtajan Doug McMillionin mukaan yhtiö onnistui näin kasvattamaan Yhdysvaltojen markkinaosuuttaan elintarvikesektorilla, ja useammat asiakkaat palaavat asioimaan Walmartin liikkeisiin. Osansa positiiviseen kehitykseen toi myös joulusesongin ennätysvarhainen alkaminen. Vastaavasti yhtiön CFO Brett Biggsin mukaan negatiivista painetta Walmartille luo polttoaineen, rahdin ja tuotteiden hintojen nousu, mutta toistaiseksi Biggs sanoo yhtiön onnistuneen vähentämään kampanjoiden määrää vahingoittamatta myyntiään.

Markkinat eivät antaneet Walmartille armoa. Pörssitiedotteen jälkeen yhtiön kurssi laski. Päivän aikana osake sai pientä nostetta, mutta vielä pörssin sulkeutuessa yhtiön osakeen hinta oli laskenut 2 %.

  • Liikevaihto 140,5 miljardia dollaria (kasvua 4,3 %) ja operatiivinen tulos 3,1 miljardia (EBIT-% 4,1 %)
  • Analyytikoiden EPS-ennuste 1,40$ => toteutunut EPS 1,45$ (vertailukausi 1,34$)

Walmart odottaa juhlapyhien kysynnän olevan todella kovaa, minkä takia yhtiö nosti ohjaustaan fiskaalivuodelle 2022. Uuden arvion mukaan yhtiön EPS kasvaa 6,40$ aiemman arvion (6,20$ – 6,35$) sijaan.

Home Depot ylitti ennusteet kepeästi

Kodin kunnostustuotteiden jälleenmyyjien kuningas, Home Depot ilmoitti vuoden 2021 kolmannen kvartaalin onnistuneen todella hyvin. Yhtiö päihitti analyytikoiden ennusteet sekä kasvun että kannattavuuden suhteen. Home Depotin liikevaihto kasvoi 15,8 % vertailukaudesta, mikä oli positiivista jatkumoa viime neljänneksen 8,1 % kasvusta. Myös osakekohtaisessa tuloksessa kasvua oli mukavat 23,3 %.

Home Depotin toimitusjohtaja Craig Menearin mukaan positiivisen kvartaalin taustalla oli kodin projektien kasvanut kysyntä, johon yhtiö onnistui vastaamaan. Home Depotin kysyntään positiivisesti vaikuttanut trendi on ollut kasvaneet asuntomarkkinat. Asuntojen hintojen kivutessa jopa kaksinumeroisia lukuja, ovat kuluttajat sijoittaneet enemmän myös kotien ehostamiseen. Materiaalien kysyntä on kasvanut erityisesti remonttiurakoitsijoiden keskuudessa. Kyseisessä asiakassegmentissä Home Depot on hallinnut suurinta markkinaosuutta suhteessa kilpailijoihin. Home Depot arvioi vahvan kysynnän jatkuvan myös vuoden viimeisellä neljänneksellä, ja ilmoitti Q4 kahden ensimmäisen viikon myynnin olleen jo Q3 tasoa korkeammat.

Markkinoiden reaktio Home Depotin osavuosikatsaukseen oli oikeastaan täysin päinvastainen, kuin Walmartin. Home Depotin osakkeen kurssi lähti merkittävään kasvuun heti tiedotteen julkaisun jälkeen. Pörssin sulkeutuessa yhtiön osake oli noussut noin neljä prosenttia ja saavuttanut kaikkien aikojen korkeimman hintansa (397,7 $).

  • Liikevaihto 36,8 miljardia dollaria (kasvua 15,8 %) ja operatiivinen tulos 5,8 miljardia (EBIT-% 15,7 %)
  • Analyytikoiden EPS-ennuste 3,40$ => toteutunut EPS 3,92$ (vertailukausi 3,18$)

Targetin positiivinen tulos ei miellyttänyt sijoittajia

Q3 kehitys oli positiivista myös Targetille, jonka liikevaihto ja kannattavuus kasvoivat entisestään. Yhtiö onnistui kartuttamaan edelleen kasvua suhteessa vuoden takaiseen vertailukauteen, jolloin Target saavutti ennätyskorkean kasvun. Vuoden 2021 kolmannen neljänneksen liikevaihto kasvoi 13 % ja ylitti analyytikoiden konsensusennusteen. Myös osakekohtainen tulos ylitti odotukset.

Targetin toimitusjohtaja Brian Cornell kommentoi kvartaalin kasvua ja arvioi sen johtuvan täysin yhtiön liikkeisiin suuntautuneesta trafiikista. Cornellin mukaan korkea trafiikki kertoo Targetin vahvuudesta myymälämyynnissä. Inflaation kiihtyminen ja hintojen nousu ovat vaikuttaneet myös Targetin toimintaan. Yhtiö on soveltanut samankaltaista strategiaa kuin Walmart absorboimalla hintojen nousua ja pitämällä hintansa asiakkaille entisellä tasollaan. Myös Target odottaa joulusesongin kysynnän olevan korkea, ja yhtiö onkin jo varautunut juhlapyhiin kasvattamalla varastojaan.

Vaikka Target onnistui ylittämään ennusteet, oli markkinoiden reaktio tulosjulkistukseen samankaltainen kuin Wal-Martilla. Pörssin avauduttua yhtiön kurssi tippui heti lähes neljä prosenttia, minkä jälkeen osakkeen hinta on pysytellyt sillä tasolla.

  • Liikevaihto 25,7 miljardia dollaria (kasvua 13 %) ja operatiivinen tulos 2,0 miljardia (EBIT-% 7,8 %)
  • Analyytikoiden EPS-ennuste 2,83$ => toteutunut EPS 3,03$ (vertailukausi 0,73$)

Target nosti myynnin kasvun ohjaustaan vuoden viimeiselle kvartaalille. Koko vuoden 2021 osalta yhtiö odottaa edelleen sen käyttökatteen kasvavan yli 8 %.

Sijoita kv-osakkeisiin ilman välityspalkkiota

eToron sijoitusalustalla kansainvälisiin osakkeisiin voi sijoittaa Ilman välityspalkkiota. eTorosta löydät muun muassa tässä artikkelissa esitellyt osakkeet ja voit käydä keskustelua niistä muiden sijoittajien kanssa.

TUTUSTU eTOROON!



Kempowerin First North yleisöanti käynnissä


SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT


Kempowerin First North yleisöanti käynnissä

YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa
Trialbox







Think Drinks osakenanti käynnissä
Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy