Fedin uusi korkopolitiikka tukee teknologiaosakkeita
Fedin kokousta pelättiin markkinoilla. Politiikassa on tapahtumassa muutos, mutta se olikin markkinoilla jo hinnoissa. Markkinatilanne jatkuu osakkeille suotuisana. Myös teknologiaosakkeita voi jälleen tankata.
Fedin kesäkuun 2021 kokous oli odotettu, mutta se ei tarjonnut isoja yllätyksiä. Markkinat olivat jo ennakoineet muutoksia Fedin politiikassa. Tässä pääkohdat kokouksesta:
Fed piti ohjauskoron 0,00 – 0,25 %:ssa.
Ohjauskorkoa voidaan nostaa jo 2023, aiemmin 2024
Pääjohtaja Powell kuitenkin sanoi, ettei sijoittajien kannata liikaa tuijottaa Fedin korkoennustetta (dot plot), koska se on huono ennusteindikaattori ohjauskorolle
Fed ennustaa, että työttömyys laskee 4,5 %:iin vuoden 2021 loppuun mennessä
BKT:n kasvuennustetta nostettiin. Fedin ennusteen mukaan BKT kasvaa 7,0 % vuonna 2021 ja 3,3 % vuonna 2022.
Fed ennustaa, että inflaatio nousee jopa 3,4 %:iin 2021 loppuun mennessä
Fed ei kertonut, milloin se vähentää arvopapereiden ostoja markkinoilta
Koronnostoja mahdollisesti vuonna 2023
Fedin jäsenien korkoennusteen mukaan ohjauskorkoa nostetaan todennäköisesti vuonna 2023 ja pitkässä juoksussa ohjauskoron taso on 2,50 %. Sijoittajan ei kannata kuitenkaan liikaa tuijottaa korkoennustetta, koska Powell itse sanoi, että dot plot on huono ennustamaan tulevaisuuden ohjauskorkoa.
Fedin ohjauskorkoennuste, dot plot
Fed haluaa talouden takaisin koronaa edeltävälle tasolle
Fedin tavoitteena on täystyöllisyys ja staabili hintataso. Powell painottaa tällä hetkellä enemmän täystyöllisyyttä kuin matalaa inflaatiota. Hän haluaa pandemian vuoksi työttömäksi jääneet ihmiset takaisin töihin ja on valmis tähän antamalla inflaation laukata 2 %:n tavoitetasoa korkeammalla.
Kesäkuun kokouksessa Powell sanoi, että talous on edennyt odotuksia paremmin kohti Fedin tavoitteita. Fed ei ole vielä lopettamassa elvytystä, eikä ajattele korkojen nostoa. Koronnoston aika on sitten, kun inflaatio on vakiintunut 2 %:n tasolle ja työttömyys on alle 4 prosentissa.
Lisää teknologiaosakkeita, mutta älä unohda syklisiä
Inflaatio on laukannut korkealla, mutta korkojen nousu on pysähtynyt. USA:n 10-vuotisen valtionlainan korko on 1,50 prosenttia. Korko kävi maaliskuussa yli 1,70 prosentissa, mutta on viime kuukaudet laskenut. Edes Fedin kokous, jossa ohjauskorkoennustetta nostettiin, ei saanut isoa liikettä aikaan 10-vuotisen korossa.
Markkinatilanne on jälleen suotuisa teknologia- ja kasvuosakkeille. Nämä ovat tyypillisesti korkean valuaation osakkeita, jotka eivät toimi nousevien korkojen markkinaympäristössä. Nyt korkojen nousu on pysähtynyt, eikä Fedin kokous tuonut muutosta tilanteeseen. Sijoittaja voi jälleen suosia näitä.
Syklisiä ei kannata unohtaa, vaikka raaka-aineet ovat laskeneet Kiinan pyrkiessä vakauttamaan hintakehitystä. Kysyntä on vahvaa ja talous elpyy. Tällöin myös sykliset toimivat.
Tutustu parhaita teknologiaosakkeita sisältäävään disruptiiviset teknologiaosakkeet -salkkuumme eTorossa.
Pääomasi on vaarassa. SmartPortfolios on salkunhoitotuote, jonka tarjoaa eToro Europe Ltd., joka on Cyprus Securities and Exchange Commissionin valtuuttama ja sääntelemä.