Osakeindeksit laskussa, osakkeet nousussa – Laskun pohja lähestyy?

Kasvuyhtiöihin painottuneet indeksit ovat maailmalla laskussa. Valtaosa yksittäisistä osakkeista jatkaa kuitenkin yhä vakaassa nousutrendissä. Aika ostaa dipistä?

Julkaistu: 06.03.2021 Kirjoittaja:

markkinaympäristö osakkeet riski-indikaattori sijoitusideat

Suuret osakeindeksit laskussa

Sijoittaja.fi:n Risk on/off -malli siirtyi “Vältä osakkeita” -tilaan helmikuun lopulla lähes välittömästi laskun alkaessa. Sijoittajat pystyivät, kukin oman sijoitustyylinsä mukaisesti, tarvittaessa keventämään salkkunsa riskejä ennen suurempaa laskua ja heiluntaa, jota sittemmin on nähty useissa osakeindekseissä ja -sektoreilla.

Risk on/off- malli,
Osakeindeksit laskussa
Risk on/off -malli suosittaa välttämään liiallista riskinottoa.

Yhtenä keskeisenä syynä korjausliikkeelle etenkin kasvuosakkeissa ja ”koronadefensiivisissä” osakkeissa on ollut raaka-aineiden ja pitkien korkojen voimakas nousu alkuvuoden aikana. Samaan aikaan arvo-osakkeet, kuten vuosikausia laskusuhdanteessa olleet materiaali-, energia- ja rahoitussektorit, ovat nähneet vahvaa nousua.

Osakkeiden arvonmääritysteorian mukaan osakkeen arvo on yhtiön tulevaisuudessa tekemä kassavirta diskontattuna nykyhetkeen. Arvo-osakkeilla suuri osa yhtiöiden arvosta muodostuu niiden taseen varoista ja lähivuosien kassavirroista. Nopeasti kasvavilla yhtiöillä tasearvo on usein suhteellisen matala ja arvostus perustuu kauempana tulevaisuudessa saataviin kassavirtoihin. Pitkien korkojen noustessa tulevaisuuden kassavirtojen nykyarvo laskee. Ilmiötä on avattu yksityiskohtaisemmin esimerkiksi tuoreessa Ylen artikkelissa.

Yksittäiset osakkeet nousussa

Monessa kasvuyhtiöihin painottuneessa indeksissä on nähty merkittävää laskua riski-indikaattorien käännyttyä nousuun. Esimerkiksi teknologiapainotteinen NASDAQ 100 -indeksi on laskenut jo yli 10 % huipuistaan.

Vaikka indeksit ovat tulleet hieman alas, valtaosa yksittäisistä osakkeista on jatkanut vahvassa nousussa. Suurten laskujen edellä nousun laaja-alaisuus tavallisesti heikkenee, ja valtaosa osakkeista siirtyy laskutrendiin tipahtaen 50 päivän liukuvan keskiarvon alle. Pienemmissä korjausliikkeissä tavallisesti valtaosa osakkeista pysyy tiukasti 50 päivän liukuvan keskiarvon yllä.

Tällä hetkellä yli 2500 osaketta sisältävän Nasdaq Composite -indeksin osakkeista selvästi yli 50 % on yhä 50 päivän liukuvan keskiarvonsa yläpuolella, vaikka markkina-arvopainotteinen indeksi on korjannut jo yli 10 %. Todennäköisyys nousun jatkumiselle korkojen nousun päättyessä on siis yhä vahva.

Osakeindeksit laskussa, Nasdaq Composite -indeksi
Yli puolet Nasdaq Composite -indeksin osakkeista on nousutrendissä (yli 50 pv liukuvan keskiarvon yllä).

Yhteenveto

Kirjoitimme aiemmin, että ”Korkeampaa riskiä sietävä ja riskienhallinnasta huolehtiva sijoittaja voi hyödyntää dipin ostopaikkana. Etenkin korkojen noustessa tipahtaneet kasvuyhtiöt voivat ottaa uutta tuulta alleen, kun korkojen nousu hieman tasaantuu tai korot kääntyvät laskuun.”

Nyt nähty korkojen nousu on ollut historiallisen voimakasta. Vastaavia tilanteita on nähty vain muutaman kerran viimeisten vuosikymmenten aikana. Tuolloin nousutrendin lopulta hyytyessä korot kääntyivät laskuun tai vaakasuuntaan vähintään useiksi kuukausiksi. Korkojen liikkeitä usein ennakoiva kupari/kulta -suhde vihjaa korkojen käänteen lähestyvän. Tämä, nousun laaja-alaisuus ja kolme muuta syytä viittaavat, että teknologiaosakkeiden lasku on lähellä loppua.

Sijoittajan kannalta olennaista on myös se, että keskuspankit ovat markkinoiden puolella, eivätkö ole nostamassa ohjauskorkoja vuosiin. Aiemmissa koronnoususykleissä sijoittajan ongelma on ollut korkoja haukkamaisesti nostanut Fed.

Seuraamme lähiviikkoina ja kuukausina tiiviisti riskien kehittymistä Markkinaympäristössä. Risk on/off -malli palaa “Suosi osakkeita” -tilaan, kun markkinat palaavat normaaliin riskiympäristöön.


Siirry Markkinaympäristöön

Kopioi helposti Sijoittaja.fi:n parhaisiin teknologiaosakkeisiin sijoittava osakesalkku

Suosittu sijoitusalusta eToro mahdollistaa sosiaalisen sijoittamisen ja salkkujen kopioimisen helposti erittäin alhaisilla kuluilla. Sijoittaja.fi on tehnyt kolme sijoitussalkkua eToroon, jotka ovat helposti kopioitavissa.

Yksi salkuista sijoittaa parhaisiin teknologiaosakkeisiin. Tutustu salkkuihin alla olevasta linkistä.


TUTUSTU SALKKUIHIN!



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa
Trialbox







Sijoita maailman parhaisiin teknologiayhtiöihin helposti TUTUSTU SALKKUIHIN

Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy