Kolme syytä, miksi teknologiaosakkeiden lasku on lähellä loppua

Sijoittajien suosikkiteknologiaosakkeet ovat olleet Suomessa ja maailmalla laskussa. Kerromme kolme syytä, miksi lasku on lähellä loppua.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Sijoittajien suosikkiteknologiaosakkeet ovat olleet Suomessa ja maailmalla laskussa. Kerromme kolme syytä, miksi lasku on lähellä loppua.

Mistä kaikki johtuu?

Lyhyt vastaus on: korona.

Pitempi vastaus menee jokseenkin näin. Koronapandemian lockdownit synnyttivät kaksi taloutta. Toinen puoli taloudesta pysähtyi kokonaan, kuten palvelut, matkailu, ravintolat ja pienemmät kaupat ja liikkeet. Toinen puoli taloudesta kiihdytti ennennäkemättömällä nopeudella. Hyvätuloiset siirtyivät etätöihin ja tarvitsivat teknologiaa siirrokseen. Kuluttajat siirtyivät ostamaan verkosta ja vain isot päivittäistavarakaupat olivat auki. Monet suuryritykset hyötyivät pandemiasta merkittävästi ja pienyritykset kärsivät ennenäkemättömällä tavalla.

Esimerkiksi Zoomin liikevaihto kasvoi 326 % vuonna 2020, Amazonin 38 % 386 miljardiin dollariin. Vastaavasti Hiltonin liikevaihto laski 54 %, risteily-yhtiö Royal Caribbean 80 % ja suomalaisille tutun Finnairin 73 %.

Markkinoilla vaikeuksia hinnoitella osakkeita oikein

Tällaisessa tilanteessa, jossa tiettyjen yhtiöiden liiketoiminta pysähtyy kokonaan ja toisten kiihdyttää ennennäkemättömällä tavalla markkinoiden on vaikea määritellä oikeaa hintaa osakkeille. Mikä pitäisi olla osakkeen hinta, jonka liikevaihto kasvaa yli 300 %? Entä yhtiön, jonka liiketoiminta on pysähdyksissä, eikä tietoa, milloin palataan normaaliin ja mikä on uusi normaali? Tästä syystä pandemiasta hyötyvien osakkeiden kurssit nousivat parhaimmilla yhtiöillä satoja prosentteja, kärsivien yhtiöiden kurssit romahtivat.

Markkinat suuntaavat kuitenkin nopeasti katseet tulevaan. ja vuoden 2020 toisella puoliskolla alkoi näkyä ensimmäisiä viitteitä rotaatiosta. Tässä pandemiasta pahiten kärsineet osakkeet nousivat eniten ja pandemiasta hyötyneet osakkeet menestyivät heikommin. Syyskuussa saatiin voimakas teknologiaosakkeiden lasku, jossa parhaiden yhtiöiden kurssit laskivat keskimäärin 14 %, toinen lasku tuli lokakuussa. Nyt käynnissä oleva rotaatio on siten kolmas, jossa varoja ohjautuu teknologiaosakkeista syklisempiin arvo-osakkeisiin.

Päättynyt Q4-tuloskausi antoi lisäksi sijoittajille arvokasta lisätietoa kuluvasta vuodesta. Esimerkiksi Zoom kertoi kasvun jatkuvan vahvana, mutta olevan 42 %. Se on erinomainen kasvu, mutta ei mitään verrattuna vuoden 2020 326 %iin. Vastaavaa viestiä ovat kertoneet teknologiajätit sekä muut parhaat teknologiaosakkeet. Kasvu jatkuu, mutta hidastuu. Vastaavasti syklisillä osakkeilla ja pandemiasta kärsineillä osakkeilla kasvu kiihtyy ja monilla aloilla liikevaihdot kasvavat yli 100 %. Sijoittajien varoja ohjautuu nopeamman kasvun osakkeisiin.

Perinteinen hajautus ei toimi

Tästä syystä olemme kaikissa Markkinakatsauksissa kertoneet, että salkussa pitää olla pandemiasta hyötyneiden osakkeiden lisäksi syklisiä osakkeita sekä pandemiasta kärsineitä osakkeita. Perinteinen hajautus ei toimi koronamarkkinassa, eikä sen jälkeisessä markkinassa. Näin olemme rakentanteet myös omat mallisalkkumme. Tuoreessa helmikuun päivityksessä nostimme syklisten osakesektoreiden painoa.

Aktiivinen sijoittaminen toimiii

Nykyinen markkina tarjoaa jatkuvasti hyviä ostopaikkoja. Siksi sijoittajan kannattaa noudattaa aktiivista osakestrategiaa. Pitkällä aikavälillä teknologiaosakkeet ovat olleet ylivoimaisesti paras sijoitus ja ovat sitä myös jatkossa johtuen megatrendeistä teknologisen kehityksen taustalla. Teknologiaosakkeiden laskut kannattaa käyttää ostopaikkoina, mutta ostojen suhteen kannattaa olla tarkkana.

  1. Ajoita ostot rotaation tuomiin laskupaikkoihin
  2. Osta erissä
  3. Varaudu, että teknologiaosakkeet voivat vielä 2021 aikana laskea, joten ei kaikki varoja kerralla kehiin.

Tässä kolme syytä, miksi teknologiaosakkeiden tämän laskun pohja on nyt lähellä loppua.

1 Tekninen tukitaso lähellä

Teknisen analyysin perusteella teknologiaosakkeiden laskun pohja on käsillä. Se saatettiin kokea jo 4.3. tai sitten matkaa pohjille on enää muutama prosentti. Teknisen analyysin perusteella Nasdaq 100 -indeksin aiempi vastustaso on 12 460 pisteessä. Aiempi vastustaso muuttuu tukitasoksi. Seuraava tukitaso on 12 000 pisteessä, jonka alle ei helpolla mennä. Tämä 12 460 pisteen tukitaso tarkoittaa reilua 10 %:n laskua huipuista, joka sopisi myös syyskuun ja lokakuun laskujen vaihteluväliin -10-13 %.

teknologiaosakkeiden lasku, Vastustaso 12 460 pisteessä

2 Short covering

Moni ammattisijoittaja ja hedge-rahasto on shortannut kaikkein korkeimman valuaation teknologiaosakkeita. Osakkeita on myyty lyheksi kolmesta syystä. Niillä on haettu suojaa teknologiaosakesalkkuun, rahoitettu syklisten osakkeiden ostoa ja otettu näkemystä koronnoususta.

Nyt, kun teknologiaosakkeet ovat indeksitasolla laskeneet 10 %, on monilla sijoittajilla aika alkaa sulkea shorttipositiot (short covering). Moni korkeamman valuaation teknologiaosake on nimittäin laskenut selvästi tätä enemmän. Toisin sanoen sijoittajat alkavat ostaa lyhyeksimyytyjä teknologiaosakkeita markkinoilta. Tämä luo nousupainetta teknologiaosakkeille.

3 Teknologiaosakkeet ovat sijoittajien suosikkiosakkeita

Teknologiaosakkeiden suosio ei ole katomassa, vaikka markkinoilla rotaatio jatkuisi. Teknologiaosakkeet kasvavat nopeimmin, sillä taustalla on tärkeitä megatrendejä, jotka vain kiihtyivät pandemiassa.

Teknologiaosakkeet ovat myös pitkässä juoksussa tarjonneet parhaan tuoton. Raha ohjautuu parhaan tuoton lähteille. Alla olevasta kuvaajasta voi havaita, että yli 20 vuoden periodilla Nasdaq 100 indeksi on noussut yli 1200%, kun S&P 500 -indeksi on noussut 380 %.

Lisäksi teknologiaosakkeet ovat suurimmalla painolla suosituimmissa indekseissä, joten niin kauan kuin osakemarkkinoille virtaa rahaa, niin rahaa virtaa myös teknologiaosakkeisiin.

teknologiaosakkeiden lasku, teknoloiaosakkeet sijoittajien susikkeja.

Osakeideoita teknologiasektorilta

Tutki teknologiaosakkeita ja eritoten niiden arvostuslukuja Osaketyökalulla. Se sisältää muun muassa S&P 500 -indeksin ja Nasdaq 100 -indeksin osakkeet.

Tutustu osaketyökaluun tästä!
Teknologiaosakkeita

Katso ideoita parhaista teknologiaosakkeista Disruptiiviset teknologiaosakkeet -salkusta

Suosittu sijoitusalusta eToro mahdollistaa sosiaalisen sijoittamisen ja salkkujen kopioimisen helposti. Sijoittaja.fi on tehnyt kolme sijoitussalkkua eToroon, joista yksi sijoittaa parhaisiin teknologiaosakkeisiin.

TUTUSTU SALKKUIHIN!

eToro on useita eri omaisuuseriä tukeva alusta, jonka kautta voit sijoittaa  osakkeisiin, sekä käydä kauppaa hinnanerosopimuksilla.   Hinnanerosopimukset (CFD) ovat monimutkaisia sijoitusvälineitä, joihin liittyy  suuri pääoman nopean menetyksen riski velkavivun käytöstä johtuen.  78 % yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa  hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen.  Sinun on syytä harkita, ymmärrätkö hinnanerosopimusten toimintaperiaatteen ja  onko sinulla varaa asettaa pääomasi alttiiksi huomattavalle riskille.   Aiempi kehitys ei ole osoitus tulevasta. Esitetty kaupankäyntihistoria on alle  viisi täyttä vuotta, eikä se välttämättä riitä sijoituspäätöksen perusteeksi   Copy trading on salkunhoitopalvelu, jonka tarjoaa eToro (Europe) Ltd., joka on  Cyprus Securities and Exchange Commissionin valtuuttama ja sääntelemä.    eToro USA LLC ei tarjoa CFD:tä eikä esitä mitään vastuuta tämän julkaisun  sisällön tarkkuudesta tai täydellisyydestä. eToro USA LLC on laatinut  kumppanimme käyttämällä julkisesti saatavilla olevia ei-yhteisökohtaisia  tietoja eTorosta.

Sinua voisi kiinnostaa
Viikon osinko-osake: Wulff Groupin osakkeella 5,8 prosentin osinkotuotto
parhaat osakkeet
Parhaat osinko-osakkeet Suomesta
Helsingin Pörssin kasvuosakkeet
Helsingin pörssin parhaat kasvuosakkeet
Ilmoittaudu webinaariin
Sijoittajan valinnat