Kiihtyvää kasvua Espanjassa, Italiassa ja Kanadassa – kannattaako näille markkinoille sijoittaa?

Italian markkina

Ostopäällikköindeksit ennakoivat kiihtyvää kasvua Espanjaan, Italiaan ja Kanadaan. Ovatko kyseiset maat myös houkuttelevia sijoituskohteita ja millä instrumenteilla näihin maihin voi sijoittaa?

Julkaistu: 18.05.2015 Kirjoittaja:

ETF ostopäällikköindeksi sijoitusideat

Seuraamme Markkinaympäristö nyt -osiossa sijoittajan näkökulmasta keskeisimpiä talous- ja riski-indikaattoreita. Ostopäällikköindeksit ovat yksi tärkeimmistä mittareista ennakoimaan maan teollisuustuotannon kasvua. Alla olevaa kuvaaja luetaan siten, että ostopäällikköindeksit ennustavat kiihtyvää kasvua Kanadaan ja Italiaan sekä nipin napin myös Espanjaan. Viimeisin ostopäälliköindeksin lukema on tällöin ollut korkeampi kuin kolmen kuukauden keskiarvo.

Talouskasvua ennakoivien ostopaallikkoindeksien kehitys maailmalla

Kiihtyvä talouskasvu ei tarkoita suoraan sitä, että kyseinen maa olisi houkutteleva sijoituskohde. Kasvu on jo voitu hinnoitella osakekursseihin tai sitten suurimpien yhtiöiden liiketoiminta ei ole riippuvaista maan talouskasvusta. Esimerkiksi Helsingin pörssi on ollut viimeisen viiden vuoden aikana parhaiten tuottaneita pörssejä, vaikka maamme talouskasvu on vaatimatonta.

Indeksin valintatyökalumme pisteyttää maat, sektorit ja strategiat tunnuslukujen perusteella. Parhaat pisteet saanut on houkuttelevin sijoituskohde. (alla oleva luettavissa vain jäsenille)

Ovatko kyseiset maat myös houkuttelevia sijoituskohteita?

Timo Heikkila Sijoittajafi

Kirjoittaja Timo Heikkilä on Sijoittaja.fi:n perustaja ja toimii Sijoittaja.fi:n hallituksen puheenjohtajana. Heikkilällä on kymmenen vuoden kokemus rahoitusalalta.



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa
Trialbox







Sijoita maailman parhaisiin teknologiayhtiöihin helposti TUTUSTU SALKKUIHIN

Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy