Myy Teslan osakkeet – kertoo lyhyt kurssimomentti

Tesla on ollut vuoden 2020 parhaita osakkeita. Nyt useampi signaali kertoo, että osakkeet kannattaa myydä – tai ainakin osa. Lue näkemyksemme osakkeesta.

Julkaistu: 11.11.2020 Kirjoittaja:

osakkeet sijoitusideat teknologiayhtiöt Tesla

Teslan super-momentum katkennut

Teslan osake on ollut yksi parhaista osakkeista koronavuotena. Yhtiö ei varsinaisesti ole “stay home” -talouden yhtiö, eikä liiketoiminta ole koronasta hyötynyt. Teslan tehtaita oli pandemian vuoksi suljettuna, mikä haittasi tuotantoa. Osakkeesta tuli kuitenkin pien- ja institutionaalisten sijoittajien lemmikki vuonna 2020, mikä on johtanut yli 400 %:n tuottoon vuoden alusta.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana meno on kuitenkin hyytynyt. Teslan kurssihuiput ovat 502$ ja kurssi on nyt 410$. Osake on sahannut 330-500$ välillä viimeiset kolme kuukautta tuottamatta mitään.

Lähde: TradingView

Lyhyt momentti kehottaa myymään Teslan osakkeet

Kahdentoista kuukauden momentti Teslan osakkeella on edelleen vahva, mutta lyhyempi momentti on kääntynyt jo negatiiviseksi. Valtaosa teknisen analyysin indikaattoreista on kääntynyt “SELL” asentoon. Saman toki näkee myös kuvaajasta, jossa muun muassa tuoreimmat huiput ovat olleet edellisiä matalampia.

Lähde: TradingView

Johtopäätös

Sijoittajan kannattaa odotella, saako Teslan osake momentuminsa takaisin. Nyt trendi on laskeva ja isommat possat kannattanee laittaa myyntilaidalle. Teslan osake on nimittäin edelleen hurjan korkealle arvostettu.

Tiesitkö, että voit tutkia osakkeita Osaketyökalulla? Teslaa voit verrata muihin autoalan yrityksiin, kirjoittamalla hakukentään esimerkiksi “automobile”.

Lähde Osaketyökalu

Negatiivista on lisäksi se, ettei osake noussut Bidenin valinnasta. Biden on profiloitunut puhtaan energian ja sähköautojen kannattajaksi, mikä hyödyttää Teslaa ja muita sähköautovalmistajia. Teslan osake myös reagoi rokoteuutiseen negatiivisesti. Osake laski, vaikka Tesla yhtiönä ei ole hyötynyt pandemiasta. Markkinoiden näkemyksen mukaan Tesla siis kuuluu samaan laariin kuin muut korkealle arvostetut nopeasti kasvavat teknologiayhtiöt. Nämä ovat joutuneet myyntilaidalle, kun markkinamoodi on muuttunut arvo-osakkeita suosivaksi.

Teslan kohdalla painetta voi lisäksi tuoda kiihtynyt kilpailu. Kiinalainen NIO on nostanut tuotantotavoitteitaan. GM on esitellyt EV Hummerin, joka myytiin heti loppuun. Teslan teknologia on useiden asiantuntijoiden mukaan edelleen akkuteknologiassa, itseohjautuvuudessa ja suorituskyvyssä muita edellä, mutta kilpailijat yrittävät kiriä etumatkaa kiinni.

On vaikea määritellä, millä hinnalla osaketta kannattaa ostaa, jos kurssi jatkaisi laskettelua. Toukokuussa Tesla oli Elon Muskin mielestä liian kallis ja silloin osake maksoi 150$ (split-korjattu kurssi). Vahva tukitaso on 320 dollarissa. Jos tästä mennään läpi, sijoittajan pitää jaksaa odotella ja seurata tilanteen kehittymistä. Isot megatrendit ovat Teslan puolella ja yhtiö kasvaa voimakkaasti. Siitä syystä pitkässä juoksussa dipeistä tehtävät ostot voivat osoittautua tuottoisiksi. Ostot kannattaa kuitenkin hajauttaa useisiin eriin.

SIIRRY OSAKETYÖKALUUN TÄSTÄ

Sijoita Teslan osakkeeseen ilman välityspalkkiota

eToron sijoitusalustalla kansainvälisiin osakkeisiin voi sijoittaa Ilman välityspalkkiotaTesla on yksi suosituimmista osakkeista eTorossa ja sijoittajat käyvät alustalla yhtiöstä kiivasta keskustelua.

TUTUSTU eTOROON!

Kaikki kaupankäynti sisältää riskejä. Riskeeraa vain pääomaa, jonka olet valmis menettämään.



SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa
Trialbox








Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy