BKT laski 33 %. Applen liikevaihto kasvoi 11 % ja Amazonin 40 %.
USA:n BKT laski 33 %, mutta suurimmat teknologiayhtiöt kasvavat voimakkaasti. Yhtiöiden tulokset olivat suoraan sanoen järisyttävän hyviä. Applea, Amazonia, Facebookia ja Googlea koronakriisi ei juuri kosketa.
FAANG
osakkeet
sijoitusideat
teknologiayhtiöt
tulokset
Applella kaikkien aikojen paras kesäkuun kvartaali
COVID-19 aiheutti häiriöitä Applen liiketoimintaan ja silti yhtiö jyräsi ennusteet joka riviltä. Applen liikevaihto oli koronakvartaalina korkein, mitä yhtiö on koskaan raportoinut kyseisellä kvartaalilla. Apple myös kertoi 4:1 osakesplitistä, jota markkinoilla pidettiin turhana, sillä suosituimmilla online-välittäjillä sijoittajat voivat nykyään ostaa osakkeiden osia.
Koronakvartaalina Applen liikkeitä oli suljettuna, etenkin USA:ssa, mutta yhtiö hyötyi etätyötrendistä ja verkkokaupan vahvasta kasvusta. Yhtiön liikevaihto ylitti ennusteet 7,5 miljardilla dollarilla. iPhone-liikevaihto ylitti odotukset reilulla neljällä miljardilla dollarilla. Voimakkaimmin etätyötrendistä hyötyivät iPad ja Mac, jotka kasvoivat vahvasti. Palveluliiketoiminta ylsi ennusteisiin, mutta kasvoi 15 % vertailukaudesta.
- Liikevaihto 59,7 miljardia dollaria (kasvu 11 %)
- Analyytikoiden EPS-ennuste 2,04$ => toteutunut EPS 2,58$
- Kassavarat 193,8 miljardia dollaria ja operatiivinen kassavirta 16,3 miljardia dollaria
Amazonin tulos seitsemän kertaa odotuksia parempi
Amazonin liikevaihto oli 88,9 miljardia dollaria, jossa kasvua käsittämättömät 40 % vertailukauteen nähden. Yhtiön operatiivinen liiketulos oli 5,8 miljardia dollaria (3,1 miljardia vertailukaudella). Tulos oli selvästi odotuksia parempi, vaikka yhtiö käytti yli 4 miljardia dollaria ylimääräisiin COVID-19-kuluihin. Tämä johtui siitä, että kuluttajat siirtyivät kvartaalin edetessä välttämättömyyshyödykkeistä normaalimpaan kulutuskäyttäytymiseen, jossa kate on Amazonille parempi.
Amazonin kruununjalokivi AWS teki 10,81 miljardin dollarin liikevaihdon, jossa kasvua 29 %. Kasvu hidastui Q1:stä, kuten on hidastunut myös muilla pilvipalvelutarjoajilla. Amazonin muu liiketoiminta (markkinointiliiketoiminta) kasvoi 4,2 miljardiin dollariin, jossa kasvua 41 %. Suoratoistopalvelu kasvoi 29 % 6,0 miljardiin dollariin.
Amazon antoi ohjauksen Q3:lle. Liikevaihdon odotetaan olevan 87,0 – 93,0 miljardiin dollaria (kasvu 24 – 33%). Liikevoiton odotetaan olevan 2 – 5 miljardia dollaria, kun se vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä oli 3,2 miljardia dollaria. Ohjeistus sisältää yli 2,0 miljardia dollaria COVID-19-kustannuksia.
- Liikevaihto 88,9 miljardia, ennuste 81,6 miljardia
- Analyytikoiden EPS-ennuste 1,46 $ => toteutunut EPS 10,30 $
Boikotti ei näkynyt Facebookin raportissa
Facebookin liikevaihto oli 18,7 miljardia dollaria, joka oli selvästi ennusteita parempi. Kasvu oli heikointa sitten yhtiön listautumisen. Liikevaihdon kasvu hidastui 11 %:iin johtuen pandemiasta. Yhtiöllä on nyt 3,14 miljardia käyttäjää Facebookissa, Instagramissa, WattsUpissa tai Messengerissä.
Markkinointiboikotti Facebookia vastaan ei näkynyt Q2-raportissa, eikä yhtiön mukaan heinäkuun liikevaihdossa. Facebook ohjasi 10 %:n liikevaihdon kasvua Q3:lle.
- Analyytikoiden EPS-ennuste 1,39$ => toteutunut EPS 1,80$
Googlen liikevaihto laski ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa
Googlen liikevaihto oli 38,3 miljardia dollaria. Googlen suoritus oli suurista teknologiayhtiöistä selvästi heikoin, sillä yhtiön liikevaihto laski 2 % vertailukaudesta ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa. Tämä johtui COVID-19-pandemian vaikutuksesta markkinointiin Googlen kanavissa. Positiivisinta raportissa suhteessa Amazonin AWS:ään ja Microsoftin Azureen oli Google Cloud, joka kasvoi 43 %. Myös YouTuben liikevaihto kasvoi 6 %.
Google kertoi, että kvartaalin loppua kohden hakukonemainonta kasvoi ja oli yli vertailukauden tason.
- Liikevaihto 38,3 miljardia dollaria (ennuste 37,4 miljardia)
- Analyytikoiden EPS-ennuste 7,94$ => toteutunut EPS 10,13$
Voit sijoittaa parhaisiin teknologiayhtiöihin helposti
Sijoittaja.fi on tehnyt eToroon kolme sijoitussalkkua, jotka ovat helposti kopioitavissa. Yksi salkuista sijoittaa teknologiaosakkeisiin. Salkku on sijoittanut muun muassa Applen, Amazonin, Facebookin, Googlen ja Microsoftin osakkeisiin.

SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT