Pandemiasta tuli taloudellinen katastrofi pk-yrityksille. Auttaako Facebookin Shops pk-yrityksiä?
Koronapandemian johdosta pk-yritykset ovat historiansa pahimmassa talousahdingossa. Vastaavasti suuryritykset jopa hyötyvät tilanteesta. Miten tämä on mahdollista ja miten Facebook liittyy asiaan?
Facebook
koronavirus
osakkeet
Valtioiden rajoitustoimet sorsivat pk-yrityksiä ja suosivat suuryrityksiä
Koronapandemia levisi nopeasti maaliskuussa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Nyt pandemian vaikutukset yritysmaailmaan alkavat konkretisoitua.
Valitettavasti pandemialla on ollut vahingollisia vaikutuksia yritysmaailmaan. Valtiot ovat määrittäneet välttämättämät kaupat, jotka ovat saaneet olla auki ja ei-välttämättömät, joiden on joko pitänyt olla kiinni tai vahva suositus on ollut kiinnipitämisestä.
Nyt nähdään, että rajoitustoimet ovat suoraan suosineet jättiyrityksiä pk-yritysten kustannuksella.
Esimerkkejä Suomesta. Kaikki kahvilat, ravintolat, pienet vaate- ja tavaraliikkeet ovat olleet suljettuna. Esimerkiksi Marimekko kertoi, että maaliskuussa vähittäismyymälät suljettiin väliaikaisesti Suomessa, Skandinaviassa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Samaan aikaan suuret ruokaa, vaatteita ja muuta käyttötavaraa myyvät supermarketit ovat saaneet olla auki. Suurten yhtiöiden myynti on ollut ennätystasolla. Pienten liikkeiden myynti nollassa ja verkkokaupan varassa. Onneksi esimerkiksi Marimekolla verkkokauppa on vetänyt vahvasti.
Yhdysvalloissa kaikki suuret vähittäiskaupat ovat raportoineet tuloksensa. Suuryhtiöillä, kuten Amazonilla ja Wal-Martilla, kysyntä on ollut poikkeuksellista. Samaan aikaan tavaratalot, kuten Macy’s, Kohls jne., ovat suurissa ongelmissa. Valitettavasti USA:n valtionvarainministeriön maksamat satojen miljardien dollarien suorat tuet kuluttajille valuvat kokonaisuudessaan suuryrityksille ja pienemmät jäävät nuolemaan näppejään.
Facebookin tutkimus antoi uutta tietoa pienyhtiöiden tilasta
Facebook antoi yksityiskohtaista tietoa kuinka heikossa tilanteessa pk-yritykset todella ovat. Kysely tehtiin 86 000 yrittäjälle, jotka toimivat alle 500 henkilön yrityksissä.
Kyselyn tulokset olivat musertavia:
- 31 % yrityksistä on suljettuna
- Yhden henkilön yrityksissä tilanne on vielä heikompi, 52 % ei ole toiminnassa tällä hetkellä
- Niiden, jotka ovat toiminnassa, suurin huolenaihe on kassanriittävyys 28 % vastaajista ja toiseksi suurin huoli on kysyntä jatkossa (20 %)
- Alle puolet yrittäjistä aikoo palkata irtisanotut työntekijät takaisin, kun tilanne parantuu
Positiivista kyselyssä oli se, että pk-yritykset etsivät uusia tapoja tehdä businesta ja tavoittaa asiakkaita. Tärkeimmässä roolissa tässä on verkkokauppa. 51 % vastaajista kertoi, että kasvaneesta verkkoliiketoiminnasta. 36 % vastaajista kertoi, että kaikki liiketoiminta tulee tällä hetkellä verkkokaupan kautta. Digitaalinen maksaminen on voimakkaassa kasvussa.
Facebook Shops
Facebookin vastaus tähän kysyntään on Facebook Shops. Jokainen yritys voi rakentaa helposti oman verkkokaupan Facebookiin ja Instagramiin ja myydä sitä kautta omia tuotteitaan suoraan kuluttajille. Facebook Shops on ilmainen. Facebook uskoo sen kasvattavan yhtiön mainostuloja, joka onkin hyvin todennäköistä.
Facebookin osake on noussut kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle. Yhtiö hyötyy suoraan koronamarkkinasta, vaikka mainoskysyntä laski maaliskuussa. Huhtikuussa mainoskysyntä nousi jo vertailuvuoden tasolle. Samaan aikaan mainosmyynti on perinteisissä kanavissa laskenut jopa 50 %. Kauppa on siirtynyt verkkoon ja vahvimmat markkinointitoimijat siellä ovat Facebook ja Google.
Facebook ja Google löytyvät Sijoittaja.fi:n teknologiasalkusta
Sijoittaja.fi on tehnyt eToroon kolme sijoitussalkkua, jotka ovat helposti kopioitavissa. Yksi salkuista sijoittaa teknologiaosakkeisiin. Salkku on sijoittanut Facebookin ja Googlen osakkeisiin.

