Kolmen vuoden tuloskasvu taittumassa — S&P 500-indeksin odotetaan jäävän taas tulosennusteista

Yhdysvalloissa alkava tuloskausi on todella mielenkiintoinen. Ennätysmäärä S&P 500-yhtiöitä on laskenut tulosennusteita ja myös useat yhtiöt ovat arvioineet tuloksen analyytikoiden ennusteita huonommaksi. Eniten vastatuulta on luvassa materiaali- ja informaatioteknologiasektoreille.

FAANG osakkeet

Kolmen vuoden tuloskasvu taittumassa — S&P 500-indeksin odotetaan jäävän tulosennusteista

Tuloskausi käynnistyy Yhdysvalloissa toden teolla ensi viikolla. Yhdysvaltojen talouden tilanteen tuntevat suuret pankit julkaisevat osavuosituloksensa ensi viikon alussa. Citigroup heinäkuun 15. päivä ja JPMorgan, Goldman Sachs, Wells Fargo 16. päivä. Bank of America, sekä FAANG-yhtiöiden suunnannäyttäjänä pidetty Netflix vastaavasti keskiviikkona 17.7.

Q2-tuloskaudesta tulee näillä näkymin erittäin mielenkiintoinen, joskaan positiivisia uutisia ei välttämättä kannata odotella. S&P 500-indeksin yhtiöistä ennätysmäärä on laskenut tulosohjausta. Viimeksi tilanne on näyttänyt yhtä mollivoittoiselta vuonna 2006. Myös ennusteista jäävän ilmoituksen antaneiden yhtiöiden määrä on korkealla. Peräti 88 yhtiötä on ohjannut alle analyytikoiden ennusteen. FactSetin vuodesta 2006 seuraaman tilaston mukaan ainoastaan kerran, vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä, on numero ollut suurempi (92).

Materiaali- ja informaatioteknologiasektori vastatuulessa

FactSetin toimittaman datan mukaan yli puolet 11 sektorista tulee ilmoittamaan kokonaistuloksen laskusta vertailukauteen nähden. Analyytikoiden ennusteen sekä jo ilmoittaneiden yhtiöiden tulokset yhdistävä FactSetin vuositason ennuste näyttää lähes 3% laskua. Sektoritasolla pahinta laskua odotetaan materiaali- (-17,94%) ja informaatioteknologiasektoreille (-12%). Kasvua on vuorostaan odotettavissa terveydenhuolto- (+2,16%) ja viestintäsektoreilla (+1,41). Pahinta vastatuulta kohtaavat sektorit ovat siis ne, joihin USA:n ja Kiinan välinen kauppasota on iskenyt kovimmin. Konfliktin pitkittyessä myös teollisuus- ja päivittäistavarasektorien kasvu tulee hidastumaan, joskaan ei välttämättä yhtä merkittävästi kuin materiaalit tai informaatioteknologia.

Johtopäätökset sijoittajille

Odotukset tuloskauden suhteen ovat siis pehmeät. Yhtä heikot kuin vuoden 2016 alkupuoliskolla. Positiivista heikossa tuloskaudessa on se, että sijoittajien katseet ovat tällöin tulevaisuudessa. Vuoden 2016 heikon tuloskauden jälkeen talousindikaattorit alkoivat kääntyä ja pörssit nousivat tasaisen voimakkaasti Brexitin jälkeen.

Onko sama luvassa nyt? Tähän vaikuttaa mm. Fedin heinäkuun korkokokous. Markkinat odottavat koronlaskua. Edelleen 0,25 %-yksikön ohjauskoron lasku on todennäköistä, vaikkakin USA:n työllisyysluvut olivat yllättävän hyvät. Tässä mielessä heikko tuloskausi ei välttämättä koidu osakkeiden turmaksi. Fedillä on tällöin syy laskea korkoa ja markkinat voivat suunnata katseet loppuvuoteen sekä vuoteen 2020.

Seuraa suomalaisten ja kansainvälisten osakkeiden tuloskautta Sijoittaja.fi:ssä. Sijoittaja.fi -jäsenenä saat kaiken hyödyn irti tuloskausisisällöstä.

Seuraa tuloskautta Sijoittaja.fi:ssä!

 





SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ ARTIKKELIT



YKSITYISSIJOITTAJALLE AMMATTILAISTEN TIETO & TYÖKALUT

  • Osaketyökalu
  • ETF-työkalu
  • Indeksityökalu
  • Markkinaympäristö ja riski-indikaattorit
  • Markkinakatsaus
  • Analyysit ja rahastovertailut
  • Mallisalkut ja sijoitusideat
  • Lukuoikeus koko tietopalvelun sisältöön
  • Yhteistyökumppaneiden jäsenedut
  • Opastus chatissa




Tutustu yritysjäsenyyteen!

Tilaa sijoittajakirje



Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy