Parhaiten tuottaneet omaisuusluokat vuonna 2018

Vuonna 2018 parhaiten tuottivat eurooppalaiset valtionlainat. Heikoiten tuottivat eurooppalaiset osakkeet. Järjestys oli päinvastainen siihen, mitä johtavat sijoitustoimijat vuoden 2018 alussa ennustivat.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Vuonna 2018 parhaiten tuottivat eurooppalaiset valtionlainat. Heikoiten tuottivat eurooppalaiset osakkeet. Järjestys oli päinvastainen siihen, mitä johtavat sijoitustoimijat vuoden 2018 alussa ennustivat.

Omaisuusluokkien tuotot vuonna 2018

Vuosi 2018 oli erikoinen sijoitusvuosi. Alkuvuoden hurmio kääntyi, loppuvuoden turmioksi. Investointipankkien suositukset vuodelle 2018 olivat osittain metsässä. Riskien suhteen investointipankit olivat oikeassa. Koronnostot, Kiinan kasvun hyytyminen ja poliittiset riskit olivat suurimmat huolenaiheet. Nämä myös saivat kurssit laskuun lokakuussa.

Alla olevassa taulukossa ovat omaisuusluokkien tuotot vuodelle 2018. Tuotot ovat kokonaistuottoja ja euroissa. Parhaiten tuottivat kaikkien yllätykseksi euroalueen valtionlainat. Seuraavaksi parhaiten tuottivat yhdysvaltalaiset osakkeet. Tuotto tosin tuli dollarin vahvistumisesta, sillä S&P 500 -indeksi laski vuonna 2018.

Heikoiten tuottivat kehittyvien markkinoiden osakkeet ja eurooppalaiset osakkeet. Eurooppalaiset osakkeet olivat sijoitustoimijoiden ykkösvalinta vuodelle 2018.

Taulukosta voidaan myös havainta, miksi korot ovat olennainen osa hyvinhajautettua sijoitussalkkua. Niiden volatiliteetti on vain murto-osa osakkeiden volatiliteetistä ja ne tuovat turvaa markkinoiden heiluessa.

Näkemykset vuodelle 2019

Vuosi 2019 on alkanut positiivisesti. Tähän on vaikuttanut Fedin pääjohtaja Powellin puheet aiempaa vähemmistä koronnostotarpeista sekä aselevosta kauppasodassa. Tässä artikkelissa on johtavien sijoitustoimijoiden näkemykset sekä sijoitussalkku vuodelle 2019.

Vuonna 2019 talouskasvun odotetaan hidastuvan. Riskit ovat pääosin ennallaan. Sijoitustoimijat painottavat edelleen osakkeita suhteessa korkoihin. Tähän vaikuttaa mm. osakkeiden alentuneet arvostustasot sekä korkojen nousu, joka laskee korkoinstrumenttien hintoja.

Omaisuusluokkiin sijoittavat ETF:t (vain jäsenille)

ETF-työkalullamme on helppo etsiä eri omaisuusluokkiin sijoittavia ETF:iä. Työkalusta voi myös tarkistaa ETF:n vuoden 2018, kolmen vuoden ja viiden vuoden tuoton. Alla olevassa kuvassa on yllä olevia omaisuusluokkia vastaavat ETF:t.

Aloita ilmainen 14 päivän kokeilu Lue koko artikkeli

Sijoittaja.fi -jäsenenä saat lukuoikeuden tähän ja kaikkiin muihin artikkeleihin ja analyyseihin. Sijoittaja360° avulla seuraat markkinaa. Tiedät koska on oikea aika sijoittaa osakkeisiin. Mukana myös suositut Osake- ja ETF-työkalut.

Sinua voisi kiinnostaa
Analyysi: Nordea ylitti ennusteet ensimmäisellä neljänneksellä
Analyysi: Nokian tulos näyttää paremmalta kuin onkaan
Tuloskausi käynnistyy – katso tulosennusteet Osaketyökalusta
RiverRecycle näkyvyys
Sijoittajan valinnat