Johdannaiset

Johdannainen (tai johdannaissopimus) on rahoitusinstrumentti, jonka arvo perustuu jonkin toisen arvopaperin arvoon. Johdannaisia ovat termiinit, optiot, futuurit ja swapit.

Johdannaisia käytetään riskienhallintaan tai tuoton tavoitteluun. Lähes kaikki suuryritykset esimerkiksi suojaavat valuuttavirtoja tai lainojen korkoja johdannaisten avulla. Johdannaisten avulla voi myös nopeasti ottaa näkemystä kohde-etuuden, kuten osakkeen tai osakeindeksin hinnan muutoksesta.

Esimerkiksi sijoittaja, joka haluaa suojata salkkuaan mahdollisen kurssilaskun varalta, voi helposti ja kustannustehokkaasti myydä vaikkapa EuroStoxx-, DAX- tai S&P 500-futuureita. Suojan saa nopeasti päälle ja eikä usein työlääseen ja runsaasti välityspalkkioita aiheuttaviin alla olevien sijoituskohteiden myyntiin ole välttämättä tarvetta ollenkaan. Esimerkiksi EuroStoxx 50-futuurin myynti tarvitsee pääomaa ainoastaan kymmenesosan alla olevasta määrästä muun salkun toimiessa vakuutena.

Johdannaiset eivät sovellu aloittelevalle sijoittajalle, sillä johdannaisten hinnan määräytyminen ja riskien arviointi edellyttävät syvällistä osaamista ja usein myös työkaluja johdannaisten hinnoitteluun.

Miten sijoittaa?

  • Osa välittäjistä tarjoaa mahdollisuuden kaupankäyntiin esimerkiksi futuureilla – lähes kaikilla välittäjillä on tarjolla hieman tehottomampia minifutuureja, jotka nekin soveltuvat hyvin moniin tarpeisiin
  • Ennen sijoittamista sijoittajan tulee tehdä soveltuvuusarviointi tai allekirjoittaa johdannaissopimus, jossa varmennetaan sijoittajan riittävä tietämys




AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT





Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy